Rakkaudesta vinyyleihin – 8-raidan perustaja Fredrik ”Fredde” Johanssonin haastattelu.


Haastattelu | 1/26

Rakkaudesta vinyyleihin

– 8-raidan perustaja Fredrik ”Fredde” Johanssonin haastattelu.

Teksti ja kuvat Jan-Erik Wikholm


Efektin toimittaja Jan-Erik Wikholm lähti selvittämään, miten paikallinen levykauppa pärjää ajassa, jossa ylivoimaisesti isoin osa musiikista kuunnellaan striimauspalveluissa. Lämminhenkisessä haastattelussa Wikholm keskustelee itselleen tärkeän levykaupan, 8-raidan omistajan Fredrik Johanssonin kanssa kaupan toiminnasta, alan muutoksista, sekä Johanssonin kokemuksista turkulaisille rakkaan levykaupan perustajana. 

Monelle Turun musiikin ystävälle ”kasiraita” on tuttu nimi ja paikka, sekä monilla se myös komeilee tarrana esimerkiksi läppärin kannessa. Kyseessä on Yliopistonkadulla sijaitseva levykauppa, joka uskollisella toiminnallaan on tarjonnut laajaa levyvalikoimaa jo kahden vuosikymmenen ajan. Levykauppojen tilanne ei ole ollut aina helppo ottaen huomioon striimauksen dominoinnin 2000-luvusta eteenpäin ja koronaviruspandemian vaikutukset 2020-luvun alusta lähtien. Tästä huolimatta vinyylit ovat tehneet jo kahden vuosikymmenen ajan paluuta suosioon. Vinyylejä kuuntelevat nyt kaikenikäiset, mutta erityisesti vinyylien ja muiden fyysisten formaattien suosion nousu on näkynyt nuorten keskuudessa. 


Kävin 19.2.2026 8-raidassa haastattelemassa liikkeen perustajaa Fredrik ”Fredde” Johanssonia, ja hän kertoi kaupan historiasta ja kokemuksistaan Efektille. Haastattelu tapahtui 8-raidan myyntitiskin takana liikkeen avautuessa aamulla. Johansson teki haastattelun ohessa töitä, jonka myötä pääsin seuraamaan levymyyntiä konkreettisesti myös yrittäjän näkökulmasta.
Johansson aloittaa kertomalla 8-raidan olevan perustettu joulukuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2006. Liike juhlii siis pian 20-vuotissynttäreitään.  
Mikä toimi motivaationa levykauppatoiminnan aloittamiseen?”
”Olin toisessa levykauppaketjussa viisi vuotta töissä. Olin jo vähän päättänyt, että lopetan ja siirryn tekemään jotain aivan muuta. Sitten tuli tuttu ja tarjosi minulle levykaupan. Stupido Shop oli lopettamassa toimintaansa Turussa syksyllä 2006. Aluksi kieltäydyin siitä, mutta sitten tarjous tuli vielä kerran ja olin että… no miksi ei. Siitä on kohta nyt 20 vuotta aikaa.”
”Mainitsit, että sinulla on taustaa levykauppatoiminnasta jo entuudestaan. Oletko päätynyt levykauppa-alalle enemmän ”rakkaudesta lajiin”-ajatuksella, vai onko ajatus ollut ”perinteisessä yritystoiminnassa”?
En usko, että ketään lähtisi levykauppa-alalle, jos tätä hommaa tehtäisiin vain rahan takia. Saa tehdä sitä, mistä tykkää, ja jos käy hyvin, niin saa vuokrat myös maksettua ja vähän palkkaa itsellekin.”
Haastattelu käydään 8-raidan upouusissa toimitiloissa ja seuraavaksi johdattelen keskustelun melko tuoreeseen muuttoon.


”Te muutitte tuosta pari liiketilaa vasemmalle…”
”Itse asiassa 20 senttiä muutettiin. Eli viereisen seinän toiselta puolelta!”
”Aaa no niin! Oliko 8-raidalla jo montakin muuttoa takana?”
”Tämä muutto oli nyt neljäs. Eerikinkatu oli ensimmäinen, sitten olimme Yliopistonkatu 11 B:ssä, sen jälkeen Yliopistonkatu 9 A:ssa ja nyt Yliopistonkatu 9 B:ssä.”
”Oliko tähän uuteen tilaan muuttaminen hallinnollinen päätös suuremman tilan vuoksi?”
”Joo oli. Oltiin vuosikausia odoteltu, että tämä tila tästä vapautuisi. Viime syksynä huomasimme, että tässä loppui liiketoiminta, niin napattiin heti kiinni.”
”Jos palataan vielä 20 vuotta taaksepäin 8-raidan perustamiseen, niin mikä oli Turun antama vastaanotto?”
”Itseasiassa kun ostin Stupido Shopin, niin hyllyt olivat samat ja levyt olivat samat. En muista, mikä päivä se oli, mutta jos perjantaina seiskalta Stupido Shop meni kiinni, niin seuraavana aamuna oli täsmälleen saman näköinen kauppa, paitsi ikkunamainokset olivat erilaiset, mutta myyjäkin oli sama. Itse olin ainoana uutena siellä. Vasta kun muutama asiakas oli käynyt siellä pariin kertaan, niin huomasi sisään tullessaan nimen vaihtuneen. Vaihto tehtiin vähän niin kun ”avaimet käteen”-kauppana. Vuosikausia kesti, että siitä kaupasta sai rakennettua omannäköisen. Ensimmäinen Eerikinkadun liiketila ei ollut ikinä semmoinen, mihin itse olisin laittanut levykauppaa, että se oli sellainen tylsä, perus liiketila.”
8-raidan brändillä on ollut pitkään tunnistettava vaaleanvihreä väri (jo paljon ennen Charlie XCX:n ”Brat-maniaa”). Pyysin Johanssonia avaamaan, milloin ja miten ikoninen vaaleanvihreä tuli mukaan kaupan ilmeeseen.


”Ensimmäisessä logossa meillä oli mukana nuo meidän kolme väriämme eli vihreä, musta ja valkoinen. Ensimmäisessä liiketilassa Eerikinkadulla oli vielä ihan valkoiset seinät, mutta kun muutimme tänne Yliopistonkatu 11 B:hen, niin se liiketila oli tyhjä, minkä kautta pystyi itse tekemään päätökset, miltä tila näyttää. Siellä maalattiin ensimmäinen noin 5-6 metriä korkea seinä vihreäksi, minkä myötä yksi puoli kaupasta oli kokonaan vihreä. Siitä se lähti, kun pääsi tosiaan itse rakentamaan liiketilan alusta loppuun omannäköiseksi.”
Vihreyden lisäksi 8-raita on tietenkin täynnä levyjä ja valikoimaa riittää hyvin erilaisista genreistä. Olen itse kokenut 8-raidan valikoiman olevan huomattavan laaja ja eri genrejä tuntuu tulevan vain lisää. 

”Esimerkiksi teiltä löytyy hyvä valikoima jazzista death metalliin, sekä teiltä löytyy lp-levyjä, cd-levyjä sekä kasetteja eli kaikkea löytyy. Mikä on toiminut motivaationa näin laajaan valikoimaan?”
”Kun aloitin Stupidossa, niin siellä ei ollut heviä ollenkaan. Joku Black Sabbath ehkä vai oliko edes sitäkään. Totta kai sitä mitä itse kuuntelee, niin tulee tilattua, ja myös paremmat valikoimat on nyt, kun alasta tietää enemmän. Kuitenkin loppujen lopuksi on asiakkaat, jotka päättävät mitä meillä täällä on. Esimerkiksi, jos joku kyselee päivittäin Sabbathia, niin miksi sanoa kolme tai neljä kertaa ei. Totta kai minä sitten tilaan. Sitä kautta on saatu lisättyä eri genrejä; kun on kysyntää, niin sitä sitten hankitaan. Vaikka loppujen lopuksi minä päätän mitä täällä on, niin kyllä asiakkailla on oikeasti se valta. On se tietenkin helpompaa perustaa joku verkkokauppa, missä on miljoonia levyjä, mutta että joku pystyy tulemaan sisään, selailemaan ja löytämään ne levyt samana päivänä – niin se on meille todella tärkeää.”
Haastattelu keskeytyy hetkeksi, kun asiakas tulee ostamaan Black Sabbathin Paranoid-vinyylin.
”Just kun puhuttiin Sabbathista.”
”Joo jep!”


8-raidan arkeen kuuluvat myös erilaiset levyjulkkarit ja levykauppakeikat. Kun kaupalla on jo 20 vuoden historia takana, kaupassa on ehtinyt käydä monia artisteja ja bändejä käymässä sekä esiintymässä. Pyydän Johanssonia avaamaan hänelle tärkeimmät ja mieleenpainuvimmat muistot artistien ja muusikoiden kanssa.
”Kotimaisia muusikoita on käynyt paljon. Se mikä tulee ensimmäisenä mieleen, ei ehkä ole isoimpia nimiä, mutta Weeping Willowsin laulaja Magnus Carlson kävi vanhalla kaupalla, ja hän nosti yhden levyn ylös ja osoitti sitä sanoen: ”Nice that you have this here.” Vastasin hänelle, että levyn bändillä on keikka tänään klubilla Turussa, että kannattaa tulla käymään. Oli vielä talvi ja hänellä oli iso pipo päässä, ettei meinannut tunnistaa, mutta se oli hän itse. Sitten hän oli bändinsä kanssa taas tulossa käymään Turkuun ja laitoin hänelle tekstaria, että tulkaa kasiraidan kautta ja soitti sitten yhden setin bändinsä kanssa meidän vanhan kauppamme portailla. The Soundtrack of Our Lives on ehkä toinen iso bändi, mikä oli meidän ensimmäisessä kaupassamme. Sitten Arppa on vetänyt kolme kertaa täällä. Sweatmaster kävi myös juuri meillä. Antti Autio on tulossa.”
Striimauspalveluiden saavuttua musiikin levitys vaihtui digitaaliseen muotoon. Mutta mikä on 8-raidan tilanne, kun vinyyli tuntuu tekevän myös paluutaan?
”Vinyylilevy formaattina on tehnyt eräänlaisen paluun etenkin nuorten keskuudessa. Kuitenkin striimaus on edelleen käytetyin tapa kuunnella musiikkia, niin onko striimauksella ollut vaikutusta 8-raidan toimintaan?”
”Kyllä se vaikutti silloin vuonna 2008. Silloin CD-myynti romahti täysin. Meillä oli onneksi suhteellisen hyvä vinyylivalikoima, jonka avulla jollain tapaa pysyttiin hengissä. Ne muutamat vuodet olivat hyvin erilaisia, kun vinyylimyynti ei ollut sitä mitä nykypäivänä. Nykyään meillä käy paljon 10–18-vuotiaita sekä yliopisto-opiskelijoita. Ehkä suurin muutos on yläasteikäisissä. Sen ikäiset, jotka olivat hetken täysin kadonneet, ovat löytäneet taas levykaupat uudestaan. Viikonloppuisin ja viikolla koulujen jälkeen nuoret tulevat kaveriporukalla pyörähtämään ja ehkä ostaa jonkun CD:n. Toki eivät kaikki osta välttämättä mitään, eli striimaus on edelleen monille se, mistä musiikkia kuunnellaan pääsääntöisesti. Kuitenkin on hienoa katsoa, miten nuoret ovat innostuneet tästä hommasta taas. Samalla tavalla kuin silloin omassa nuoruudessani 90-luvulla, kun tuli hengattua paljon levykaupoissa täällä Turussa ja muualla.”
”Mikään ei ole siis muuttunut.”
”Juuri näin. On päästy takaisin siihen.”


Olen huomannut ihmisten turhautumisen striimauspalveluita kohtaan. Turhautumisen syitä ovat mm. striimausjättien kiistanalainen maine, esim. Spotifyn, musiikintekijöiden kehnot striimauspalkkiot ja artistin toimijuuden puuttuminen. Striimauspalveluiden avulla uuden musiikin löytäminen voi olla nopeampaa ja helpompaa, mutta liiallinen tarjonta sekä algoritmit muokkaavat kuuntelukokemusta myös valtavasti. Striimauspalvelut toimivat toisinaan ihmisille tapana ”esikuunnella” musiikkia ennen levyn ostospäätöstä.
”Silloin kuin itse olin nuori, tuli hommattua paljon musiikkia vain levykannen perusteella, kun ei päässyt kuuntelemaan ennakkoon. Ymmärrän nuorison kohdalla, ettei jokaista levyä voi ostaa. Ostettavan levyn täytyy olla tärkeä levy itselle. Olen huomannut nuorison levyvalinnoissa, että uudempien artistien levyt ja myös nuorisolle klassikoiksi muodostuneet levyt kelpaavat, kuten esimerkiksi Radiohead.”
Jatkamme puhumaan kaupan asiakkaista. Johannes avaa asiakkaiden ikähaarukkaa ja kulutustottumuksia seuraavasti: 
”Kyllä sanoisin, että ihan kaikenikäisiä käy täällä tasapuolisesti. On ihanaa, että nuorisokin keräilee vinyylejä, mutta vinyylien lisäksi myös käytetyt CD:t käyvät heille hyvin kaupaksi. Ei minullakaan siinä iässä, kun ottaa huomioon uusien CD-levyjen hinnan euroissa 90-luvulla, niin suunnilleen 30 euroa oli yksi uusi CD. Ei niitä kauhean montaa ollut varaa ostaa.”
8-raidan arkeen kuuluu myös kansainvälisten artistien ja bändien ennakkokuuntelutilaisuudet. Tilaisuudet toimivat yhteisöllisinä hetkinä, jolloin pääsee kuuntelemaan tulevia albumeita ennakkoon yhdessä.
”Esimerkiksi on kuunneltu Mitskiä, Fontaines D.C.:tä ja vastaavia, jotka ovat vetäneet ihan hyvin porukkaa. Myös Taylor Swift vetää aina kaupan täyteen. On toki ollut myös Nick Cavea, eli on kaikenikäisille jotakin. Se on kuitenkin aina mukavaa saada porukkaa levykaupoille, eikä tällöinkään ole välttämättä tarkoitus edes ostaa sitä levyä. Vaan että pääsee osallistumaan siihen suosikkiartistin tapahtumaan ja jos ikinä tarvitseekaan sen levyn, niin tietää minne tulla. Tulevaisuudessa meillä on esimerkiksi juuri Mitskin ja Gorillazin kuuntelutilaisuudet tulossa.”


Haastattelun lopuksi kysyn vielä Johanssonin omasta musiikkimausta sekä levymieltymyksistä.
”Mikä on täydellinen albumi kasiraidan taustamusiikiksi?”
”Vaihtelee vähän päivittäin… on mm. lauantailevy, joka on Honest Life – Courtney Marie Andrews. Tuo on sellainen vakio, jos toinen levy loppuu ja miettii, mitä laittaisi seuraavaksi soimaan. Noin 10 vuotta vanha levy.”
”Entä jos pitäisi kuunnella yhtä albumia lopun elämää, niin mikä se olisi?”
”Kyllä ehkä on pakko mennä noihin vanhoihin Niel Youngin levyihin – sieltä varmasti joku. Tai sitten Townes Van Zandt – Live at the Old Quarter, Houston, Texas. Mies ja kitara pienessä pubissa taustaäänineen.”
”Viimeinen kysymys. Mikä mielestäsi on sellainen albumi, joka pitäisi olla jokaisella vinyylilevyjen tai muun fyysisen musiikkiformaatin keräilijöillä?”
”Itselle tuo keräilijä-sana on ollut aika hankala. Kun olen tuhansia ja tuhansia levyjä keräillyt, niin en muista, olisinko ikinä yhtäkään levyä hankkinut keräilymielessä. Levyjä mitä tiedän, tai kaikista ei nyt tiedä, kun ostaa kuuntelemattakin musiikkia, mutta sellaista, mitä tietää kuuntelevansa pitkään, niin se on aina hyvä ostos. Sellainen voisi olla esimerkiksi klassikot kuten Fleetwood Macit tai joku pikku paikallisen bändin albumi, josta vain kaksi ihmistä tietää. Mielestäni tähän kysymykseen paras vastaus on kyllä ne omat suosikit, että ihan sama, mikä on trendikästä juuri milloinkin. Jos jostain tykkää, niin sillä mennään. On totta myös, että joku ei välttämättä osta jotain tiettyä levyä, jos ei ole kyseessä jokin ”limited edition”-painos tai väripainos. Kaikki tekee sen omalla tavallaan, mutta se itse musiikki on kuitenkin se tärkein asia. Esimerkiksi joku ei pystyisi kuunnella tuota Townesin levyä ollenkaan taustaäänien takia, mutta minulle se on osa sitä.”

Suuret kiitokset vielä Johanssonille kaupan historian avaamisesta sekä mukavasta haastattelusta. Jos Efektin lukijalle 8-raita on vielä tuntematon, niin piipahda ihmeessä opiskelun ohella Yliopistonkadulla käymään ja löydä tuleva lempialbumisi kuleksimasta.


Innostavaa musiikkia ilottomasta maailmasta


Kritiikki | 2/24

Innostavaa musiikkia ilottomasta maailmasta

Kemer – Elämä täällä (2024) – EP

Reko Latvanen


Kansikuva: Sherlock bondage

  
”Helsinkiläistä krapulablues/indie-joku osastoa” (Bandcamp). Näin Kemeriä kuvaillaan yhtyeen Bandcamp-sivulla. Tämä määrittely on varsin osuva uudenvuodenpäivänä 2022 perustetun yhtyeen tuotannosta vuosina ’22 ja ’23, mutta nyt se vaikuttaa päivittyneeltä. Tyylillinen muutos viimevuotisen ”Päivä Puolillaan”-albumin jälkeen on ollut nopea, vaikkakin yhtyeen kyllä tunnistaa vieläkin samoiksi hilpeän ahdistuneiksi rokkareiksi.

”Elämä täällä” on Kemerin ensimmäinen EP ja toinen muutamaa kappaletta pitempi julkaisu. Neljän kappaleen sykli kestää vajaan vartin. Bändin tyylissä tällä julkaisulla on huomattavissa askel kohti niin sanottua (kirjoittajan vapaasti kääntämänä) Brexitin jälkeistä post-punkin uutta aaltoa (älä missään tapauksessa sekoita tätä post-punk revivaliin). Kyseessä on vuonna 2016 äänestetyn Brexitin jälkeinen suuntaus erityisesti brittiläisessä pop-musiikissa, jonka tunnistaa muun muassa villin ja etäisen yhdistämisestä, puhutuista, arkista nolostumista käsittelevistä teksteistä ja pauhaavista lopetuksista kappaleille. (Perpetua 2021.)

Kokonaisuus alkaa kappaleella ”Huipulta Huipulle”, joka julkaistiin sinkkuna. Sen teksti kuvailee tyypillistä nykypäivän kokemusta, jossa rajallinen elämä pakenee sormien välistä. On ajateltava seuraavan askeleen olevan aina uusi saavutus, vaikka matka olisikin vain seuraavaan illanviettoon – muuten ei voi kuin haikailla mennyttä suuruutta. Kappaleessa on lähes loungemainen rentous, jonka puitteissa ei lopulta tapahdu hirveästi. Tavoite tuntuukin olevan tietynlaisen välitilan kokemuksen saavuttaminen, ja toteutus on kaiken kaikkiaan tyylikäs onnistuminen.

Kevyen provosoivasti tituleerattu ”Ajattelen sinua usein, mitä vittua?” on EP:n pisin kappale, ja edustaakin ehkä selkeimmin aiemmin mainittua post-punkin uutta aaltoa. Kylmä äänipaletti, puhutut lauluosuudet ja elämästä vieraantunut, jopa hämmentynyt teksti tuovat mieleen Dry Cleaning-yhtyeen ja vokalisti Florence Shaw’n. Reilun viisiminuuttisen pätkän loppupuoli lipsuu asteen verran melodramaattiseksi, mutta Kemerin tavassa hajottaa kappaleen struktuuri kaaokseen on jotain vilpittömämpää kuin monissa vastaavissa finaaleissa. Yhtye ei karta vaikutteiden ottamista, mutta ei piiloudu imitaation taakse.

”Päälaki on” julkaistiin myös singlenä, ja ansaitusti. Kyseessä on EP:n korkein kohta, jota nopeatempoisuus ja dynaaminen poljenta sekä koukuttavan aavemainen kiipparimotiivi pitävät alati stimuloivana. Kappale muuttaa muotoaan lähes progressiiviseen tyyliin useaan otteeseen, kieltäytyen tasaantumasta yhteen muottiin. Niin sanottu showstopper tähän kurvailuun vaarallisilla teillä on yllättävä ja perin innostava instrumentaalinen outro, joka kuulostaa siltä kuin kappale kääntyisi vielä kerran täysin päälaelleen (pun intended).

Julkaisun päättää ”Pinttymä”, jonka rytmikuvio tuo mieleen Elvis Costellon kappaleen ”Watching the Detectives”. Basso ottaa ajavan roolin, päästäen kitaran maalailemaan tiukkoja viiltoja ja etäisen utuisia tunnelmakuvia biisin reunoille. Jos se ei ole selvää, ”Pinttymä” toimii hienosti, asettelemalla pop-instrumentit hieman epätavalliseen muotoon. Kielikuvat ”mustavalkomiehestä” summaavat julkaisua varjostavan vieraantuneisuuden, tässä tapauksessa moraalisista hienovaraisuuksista ja omasta tunnemaailmasta.

Kokonaisuutena ”Elämä täällä” on samanaikaisesti yleisöystävällisen koukuttava ja kaikkea muuta kuin tavanomainen. Yhtye löytää jatkuvasti erilaisia, epätavallisia ääniä instrumenteistaan, mikä palkitsee useat kuuntelukerrat. Vaikka EP:n eetos onkin elämää epäilevä, musiikki itsessään palaa kirkkaalla liekillä.

En suoraan sanottuna ehkä ole oikea ihminen arvioimaan tätä julkaisua. En juuri kuuntele kotimaista, koska valtaosa siitä ei ainakaan näissä korvissa ole sen arvoista. Voin ehkä kuitenkin kääntää asian näin: jos Kemerin kaltaisia yhtyeitä olisi enemmän, olisi minulla syytä tutustua tarjontaan paremmin. Tämä lyhyt paketti on nautinto kuunnella, ja sisältää useamman mieluisan korvamadon. Yhtyeen uusi suunta on löytynyt luontevasti, mutta en usko sen jäävän tarinan viimeiseksi käänteeksi.
 
Lähteet:
Bandcamp: Kemer. Viitattu 10.10.2024. https://kemer.bandcamp.com/.
npr 6.5.2021, Matthew Perpetua, ”The Post-Brexit New Wave”. Viitattu 10.10.2024. https://www.npr.org/2021/05/06/993931617/new-wave-post-punk-brexit-squid-dry-cleaning-black-country-new-road”. 

Musiikkia, jota kuunnellaan yöllä

Musiikkia, jota kuunnellaan yöllä


Pääkirjoitus | 1/23


Otso Pänttönen & Ville Kivelä

Istuimme Efektin päätoimittajien ominaisuudessa yhtenä synkkänä lauantai-iltana YO-kylän sydämessä, osoitteessa Left Hand Path 6, Katariinan hautausmaan välittömässä läheisyydessä. Maistelimme punaviiniä. Joimme sitä. Ajatuksia goottilaisesta mielenmaisemasta alkoi syntyä mielessämme. Päätimme ikuistaa niistä lukijalle osan.
 
V: ”Gootti ei itsessään varmastikaan ole trendikästä. koska se on ns. alalaji sekä taidehistoriassa että populäärikulttuurissa…”
O: ”Nykyään on semmonen Y2K-tyyli menossa, jossa androgyynisyys korostuu jollain tapaa pukeutumisessa, ja siinä on tiettyä goottilaisuutta mukana kyllä…”
V: ”Joo on kyllä. Ja musiikin kautta se gootti myös ilmenee. On tää ns. ”purkkagootti”, jonka edustajana Avril Lavignen voisi nähdä aika selkeästi. Ja esim kirjallisuudessa meillä on Sofi Oksanen, joka on sitten ulkoapäin ja tyyliltään hyvinkin goottilaishenkinen. Suora trendi ei ehkä selkeästi, mutta trendien vivahde kyllä.”
O: ”Miten itse ymmärrän gootin ja goottilaisen tyylin, tulee ensin kasarinostalgian kautta. Esim. Boy Harsher, täyttä goottikamaa! Jossain Sideways-festareilla pimeässä hallissa coveroidaan Wicked gamea…”

O siemaisee hieman viiniä ja ihmettelee… V myhäilee hieman ja tumman vihreät verhot roikkuivat ympärillä. Ilmassa roikkui jollaintapaa harras tunnelma.

V: ”Se ”unhappiness” tietyllä tavalla sulkee pois sitä trendikkyyttä gootista… Tai gootissa on kirkkautta värielementteinä mukana, mutta tunnelmassa ei ole.”
O: “Mutta sitten toisaalta sellaisessa “pehmoilussa” on myös mukana goottia. Artistina jossain Pehmoainossa esim. mukana sellaista tiettyä synkistelyä ja mystiikkaa…”
V: ”Melankolia yhdistävänä tekijänä… Ja siis Type O Negativea voisi sanoa äärigootiksi musiikissa, ”vampyyrigoottia” – joka ei ole Twilighttia vaan klassisempaa vampyyrimenoa – jossa on perinteisempää vanhemman ajan tyylistä käsitystä. Ja tietenkin Misfitsin lavateatraalisuus, skull-meikit ja estetiikka. ”
 
Boy Harsher lämmittää ja inspiroi tunnelmaa kaiuttimista, ja meidän keskustelumme eteni ajatusvirran omaisesti. Selkeästi molemmilla on kosketusta goottilaiseen maailmaan.
 
V: ”Ensimmäinen kosketus goottiin oli Anne Ricen kirjan pohjalta tehty Interview with a vampire – elokuva. Se vaikutti minuun esteettisesti hyvin paljon… 1800-luku, romantiikka ja silkkipaitojen röyhelöt ja muut…”
O: “Tuntuu, että minulle “gootin” sanoitti ensimmäisenä varmaan South Park, missä esiintyvät ne muutamat kalpeanaamaiset ja meikatut goottihahmot. Sitä ennen oli tietysti eskarissa ja alakoulussa nähnyt 2000-luvulla jotain NIN-videoita ja juuri jotain Avril Lavigne/Tokyo Hotel-kamaa, mutta koomisesti South Park sanoitti minulle, että mitä on “gootti”…”

Pohdimme 90-luvun vaikutusta goottilaisuuden perinteeseen nykypäivänä. Monessa kohdassa maailma alkoi näyttäytyä niin, että goottilainen estetiikka vaikuttaa monessa asiassa tunnelmaltaan taustalla. Ajan kuluminen tuntui seesteiseltä ja ulkona oli paljon varjoja.
 
O: ”Joy Division oli minulle se, joka avasi ne padon portit. Olin aina kuullut, että Joy Division on joku maailman paras bändi ja pakkohan se oli lukiossa itsekin tämä todeta. Sen jälkeen post-punk ja musiikin kolkkous alkoi kiinnostaa. Yömusiikkia…”
V: ”Joo… Joy Division on hyvä esimerkki siitä, kuinka goottilaisuus ei näy päällepäin, mutta se estetiikka löytyy henkiseltä tasolta, että voit pitää verkkareita ja poolopaitoja tyyliin… Mutta, se gootti asuu sinun mielen syövereissä.”
O: ”Joo, just näin. Kaveri sanoi kerran heittona, että oikeat black metal-tyypit on mustia sisältä ja se kuvaa minun mielestäni hyvin myös goottia. Synkkyyden ei tarvitse olla näkyvillä”
 
Tässä kohdassa tunnelma keveni hetkeksi, ja jopa naurahdimme ääneen ja vielä yhteen ääneen. Black Sabbath-yhtyeen, Black Sabbath-albumin kansikuvan mystinen hahmo tuijotti meitä taustalla syysmaisemassaan.
 
V: ”Rinnastan henkisen goottilaisuuden suoraan goottilaiseen taiteeseen taidehistorian kautta tunteena… Goottilaisessa taiteessa oli ja on edelleenkin tärkeä pointti se, että ne gargoilit ja muut veistettiin yksilöllisesti, jotta tekijän sielu näkyy niissä, yksilöllisyys… Että kun goottilaista taidetta katsoo, se kuulostaa Type O Negativelta, mutta kun sitä tuijottaa ja haluaa ymmärtää, alkaa tuntea Joy Divisionin henkisyyden.”
O: ”Itse miellän goottilaisuuden juuri ensisijaisesti musiikin kautta. Sellaisen musiikin, mitä kuuluu kuunnella yöllä.”

Jostain ulkoa kuului outoja ääniä, jotka muistuttivat meitä, että olimme sittenkin ihmisten keskellä, vaikka tunnelma oli toinen. In The Shadow of The Valley of Death jne…
 
V: “Musiikkia, jota kuunnellaan yöllä.”
O: “Juuri niin, se tummanpuhuvuus ja kolkkous luo sen tunteen jostain syvemmästä pahuudesta.”
V: “Juu, ja se kaikki mitä Misfits on minulle teininä antanut, vaikuttaa edelleen siinä miten ajattelen kaikesta ja miltä ensinnäkin näytän ulkoisesti.”
O: “Itsekin kun lapsena 2000-luvun puolivälissä on nähnyt esim. jotain Marilyn Mansonin kuvastoa, niin se on ollut vähän ikävää ja synkkää ja kiellettyä… Mutta silti jotenkin kiinnostavaa. Myöhemmin juuri tämä tabu-aspekti yleisesti on ollut juuri se mikä sitten vetää tiettyyn musiikkiin ja elokuviin yms.”
O: ”Ja, se yleinen ”kielletty” fiilis on vahva ja houkutteleva.”
 
Viinilasit alkoivat olla tyhjiä. Jokin symboliikka tuntui. Aivan kuin olisimme juoneet jonkin elävän mieltä itseemme.
 
V: ”Usein se estetiikka vie mukanaan ja siitä voi oppia. Marilyn Manson on opettanut minulle miltä tuntuu olla ”gay-minded” heteroiden joukossa ja selviytymään erilaisena. Niin synkkä kuin gootin tunnelma onkin, niin juuri tällaisten yhteyksien kautta siitä on muodostunut minun ”happy place”.”
O: “Juuri tuo “happy place”-idea onkin minusta mielenkiintoinen. Goottilainen maailma auttaa tietyllä tavalla ymmärtämään itseä ja tietynlaisia teemoja. Joku tuhon maalailu, synkkyys ja muu ikävä on näyttämöllä tarkasteltavana, ei verhon takana piilossa. Tähän myös mielestäni liittyy se, miksi goottiin yhdistetään ja yhdistyy useasti queeriys ja seksuaalisuuden tutkiminen. Nämä asiat saavat arvoa goottilaisuudessa.”
V: ”Goottilaisuushan yhdistetään synkeän meiningin takia satanismeihin ja muihin tällaisiin, mutta minun päässäni se on erittäin suuri osa myös vähemmistön edustusta ja puolustusta samaan aikaa… Erilaisuuden ja outouden juhlaa!”
O: “…ja sieltähän “moderni gootti” tuleekin, 80-luvun post-punkista ja muusta tuon ajan outouttavasta vastakulttuurista. Vaihtoehto ja vastaus jollekin.”
V: ”Eli 80-luvun queer-termin merkityksessä se oli vielä erittäin outoa.”
O: ”Niin just… Voisiko jopa sanoa, että se oli epätrendikästä… Mutta goottilainen estetiikka ja elementit kyllä yleisesti itsellekin tärkeitä, olivat ne trendikkäitä tai ei”
V: ”Goottilaisuudessa ja goottilaisessa musiikissa on TURVAA! Se ymmärtää sinua!”