Efektin toimittaja Jan-Erik Wikholm lähti selvittämään, miten paikallinen levykauppa pärjää ajassa, jossa ylivoimaisesti isoin osa musiikista kuunnellaan striimauspalveluissa. Lämminhenkisessä haastattelussa Wikholm keskustelee itselleen tärkeän levykaupan, 8-raidan omistajan Fredrik Johanssonin kanssa kaupan toiminnasta, alan muutoksista, sekä Johanssonin kokemuksista turkulaisille rakkaan levykaupan perustajana. 

Monelle Turun musiikin ystävälle ”kasiraita” on tuttu nimi ja paikka, sekä monilla se myös komeilee tarrana esimerkiksi läppärin kannessa. Kyseessä on Yliopistonkadulla sijaitseva levykauppa, joka uskollisella toiminnallaan on tarjonnut laajaa levyvalikoimaa jo kahden vuosikymmenen ajan. Levykauppojen tilanne ei ole ollut aina helppo ottaen huomioon striimauksen dominoinnin 2000-luvusta eteenpäin ja koronaviruspandemian vaikutukset 2020-luvun alusta lähtien. Tästä huolimatta vinyylit ovat tehneet jo kahden vuosikymmenen ajan paluuta suosioon. Vinyylejä kuuntelevat nyt kaikenikäiset, mutta erityisesti vinyylien ja muiden fyysisten formaattien suosion nousu on näkynyt nuorten keskuudessa. 

Kävin 19.2.2026 8-raidassa haastattelemassa liikkeen perustajaa Fredrik ”Fredde” Johanssonia, ja hän kertoi kaupan historiasta ja kokemuksistaan Efektille. Haastattelu tapahtui 8-raidan myyntitiskin takana liikkeen avautuessa aamulla. Johansson teki haastattelun ohessa töitä, jonka myötä pääsin seuraamaan levymyyntiä konkreettisesti myös yrittäjän näkökulmasta.
Johansson aloittaa kertomalla 8-raidan olevan perustettu joulukuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2006. Liike juhlii siis pian 20-vuotissynttäreitään.  
”Mikä toimi motivaationa levykauppatoiminnan aloittamiseen?”
”Olin toisessa levykauppaketjussa viisi vuotta töissä. Olin jo vähän päättänyt, että lopetan ja siirryn tekemään jotain aivan muuta. Sitten tuli tuttu ja tarjosi minulle levykaupan. Stupido Shop oli lopettamassa toimintaansa Turussa syksyllä 2006. Aluksi kieltäydyin siitä, mutta sitten tarjous tuli vielä kerran ja olin että… no miksi ei. Siitä on kohta nyt 20 vuotta aikaa.”
”Mainitsit, että sinulla on taustaa levykauppatoiminnasta jo entuudestaan. Oletko päätynyt levykauppa-alalle enemmän ”rakkaudesta lajiin”-ajatuksella, vai onko ajatus ollut ”perinteisessä yritystoiminnassa”?
”En usko, että ketään lähtisi levykauppa-alalle, jos tätä hommaa tehtäisiin vain rahan takia. Saa tehdä sitä, mistä tykkää, ja jos käy hyvin, niin saa vuokrat myös maksettua ja vähän palkkaa itsellekin.”
Haastattelu käydään 8-raidan upouusissa toimitiloissa ja seuraavaksi johdattelen keskustelun melko tuoreeseen muuttoon.

”Te muutitte tuosta pari liiketilaa vasemmalle…”
”Itse asiassa 20 senttiä muutettiin. Eli viereisen seinän toiselta puolelta!”
”Aaa no niin! Oliko 8-raidalla jo montakin muuttoa takana?”
”Tämä muutto oli nyt neljäs. Eerikinkatu oli ensimmäinen, sitten olimme Yliopistonkatu 11 B:ssä, sen jälkeen Yliopistonkatu 9 A:ssa ja nyt Yliopistonkatu 9 B:ssä.”
”Oliko tähän uuteen tilaan muuttaminen hallinnollinen päätös suuremman tilan vuoksi?”
”Joo oli. Oltiin vuosikausia odoteltu, että tämä tila tästä vapautuisi. Viime syksynä huomasimme, että tässä loppui liiketoiminta, niin napattiin heti kiinni.”
”Jos palataan vielä 20 vuotta taaksepäin 8-raidan perustamiseen, niin mikä oli Turun antama vastaanotto?”
”Itseasiassa kun ostin Stupido Shopin, niin hyllyt olivat samat ja levyt olivat samat. En muista, mikä päivä se oli, mutta jos perjantaina seiskalta Stupido Shop meni kiinni, niin seuraavana aamuna oli täsmälleen saman näköinen kauppa, paitsi ikkunamainokset olivat erilaiset, mutta myyjäkin oli sama. Itse olin ainoana uutena siellä. Vasta kun muutama asiakas oli käynyt siellä pariin kertaan, niin huomasi sisään tullessaan nimen vaihtuneen. Vaihto tehtiin vähän niin kun ”avaimet käteen”-kauppana. Vuosikausia kesti, että siitä kaupasta sai rakennettua omannäköisen. Ensimmäinen Eerikinkadun liiketila ei ollut ikinä semmoinen, mihin itse olisin laittanut levykauppaa, että se oli sellainen tylsä, perus liiketila.”
8-raidan brändillä on ollut pitkään tunnistettava vaaleanvihreä väri (jo paljon ennen Charlie XCX:n ”Brat-maniaa”). Pyysin Johanssonia avaamaan, milloin ja miten ikoninen vaaleanvihreä tuli mukaan kaupan ilmeeseen.

”Ensimmäisessä logossa meillä oli mukana nuo meidän kolme väriämme eli vihreä, musta ja valkoinen. Ensimmäisessä liiketilassa Eerikinkadulla oli vielä ihan valkoiset seinät, mutta kun muutimme tänne Yliopistonkatu 11 B:hen, niin se liiketila oli tyhjä, minkä kautta pystyi itse tekemään päätökset, miltä tila näyttää. Siellä maalattiin ensimmäinen noin 5-6 metriä korkea seinä vihreäksi, minkä myötä yksi puoli kaupasta oli kokonaan vihreä. Siitä se lähti, kun pääsi tosiaan itse rakentamaan liiketilan alusta loppuun omannäköiseksi.”
Vihreyden lisäksi 8-raita on tietenkin täynnä levyjä ja valikoimaa riittää hyvin erilaisista genreistä. Olen itse kokenut 8-raidan valikoiman olevan huomattavan laaja ja eri genrejä tuntuu tulevan vain lisää. 

”Esimerkiksi teiltä löytyy hyvä valikoima jazzista death metalliin, sekä teiltä löytyy lp-levyjä, cd-levyjä sekä kasetteja eli kaikkea löytyy. Mikä on toiminut motivaationa näin laajaan valikoimaan?”
”Kun aloitin Stupidossa, niin siellä ei ollut heviä ollenkaan. Joku Black Sabbath ehkä vai oliko edes sitäkään. Totta kai sitä mitä itse kuuntelee, niin tulee tilattua, ja myös paremmat valikoimat on nyt, kun alasta tietää enemmän. Kuitenkin loppujen lopuksi on asiakkaat, jotka päättävät mitä meillä täällä on. Esimerkiksi, jos joku kyselee päivittäin Sabbathia, niin miksi sanoa kolme tai neljä kertaa ei. Totta kai minä sitten tilaan. Sitä kautta on saatu lisättyä eri genrejä; kun on kysyntää, niin sitä sitten hankitaan. Vaikka loppujen lopuksi minä päätän mitä täällä on, niin kyllä asiakkailla on oikeasti se valta. On se tietenkin helpompaa perustaa joku verkkokauppa, missä on miljoonia levyjä, mutta että joku pystyy tulemaan sisään, selailemaan ja löytämään ne levyt samana päivänä – niin se on meille todella tärkeää.”
Haastattelu keskeytyy hetkeksi, kun asiakas tulee ostamaan Black Sabbathin Paranoid-vinyylin.
”Just kun puhuttiin Sabbathista.”
”Joo jep!”

8-raidan arkeen kuuluvat myös erilaiset levyjulkkarit ja levykauppakeikat. Kun kaupalla on jo 20 vuoden historia takana, kaupassa on ehtinyt käydä monia artisteja ja bändejä käymässä sekä esiintymässä. Pyydän Johanssonia avaamaan hänelle tärkeimmät ja mieleenpainuvimmat muistot artistien ja muusikoiden kanssa.
”Kotimaisia muusikoita on käynyt paljon. Se mikä tulee ensimmäisenä mieleen, ei ehkä ole isoimpia nimiä, mutta Weeping Willowsin laulaja Magnus Carlson kävi vanhalla kaupalla, ja hän nosti yhden levyn ylös ja osoitti sitä sanoen: ”Nice that you have this here.” Vastasin hänelle, että levyn bändillä on keikka tänään klubilla Turussa, että kannattaa tulla käymään. Oli vielä talvi ja hänellä oli iso pipo päässä, ettei meinannut tunnistaa, mutta se oli hän itse. Sitten hän oli bändinsä kanssa taas tulossa käymään Turkuun ja laitoin hänelle tekstaria, että tulkaa kasiraidan kautta ja soitti sitten yhden setin bändinsä kanssa meidän vanhan kauppamme portailla. The Soundtrack of Our Lives on ehkä toinen iso bändi, mikä oli meidän ensimmäisessä kaupassamme. Sitten Arppa on vetänyt kolme kertaa täällä. Sweatmaster kävi myös juuri meillä. Antti Autio on tulossa.”
Striimauspalveluiden saavuttua musiikin levitys vaihtui digitaaliseen muotoon. Mutta mikä on 8-raidan tilanne, kun vinyyli tuntuu tekevän myös paluutaan?
”Vinyylilevy formaattina on tehnyt eräänlaisen paluun etenkin nuorten keskuudessa. Kuitenkin striimaus on edelleen käytetyin tapa kuunnella musiikkia, niin onko striimauksella ollut vaikutusta 8-raidan toimintaan?”
”Kyllä se vaikutti silloin vuonna 2008. Silloin CD-myynti romahti täysin. Meillä oli onneksi suhteellisen hyvä vinyylivalikoima, jonka avulla jollain tapaa pysyttiin hengissä. Ne muutamat vuodet olivat hyvin erilaisia, kun vinyylimyynti ei ollut sitä mitä nykypäivänä. Nykyään meillä käy paljon 10–18-vuotiaita sekä yliopisto-opiskelijoita. Ehkä suurin muutos on yläasteikäisissä. Sen ikäiset, jotka olivat hetken täysin kadonneet, ovat löytäneet taas levykaupat uudestaan. Viikonloppuisin ja viikolla koulujen jälkeen nuoret tulevat kaveriporukalla pyörähtämään ja ehkä ostaa jonkun CD:n. Toki eivät kaikki osta välttämättä mitään, eli striimaus on edelleen monille se, mistä musiikkia kuunnellaan pääsääntöisesti. Kuitenkin on hienoa katsoa, miten nuoret ovat innostuneet tästä hommasta taas. Samalla tavalla kuin silloin omassa nuoruudessani 90-luvulla, kun tuli hengattua paljon levykaupoissa täällä Turussa ja muualla.”
”Mikään ei ole siis muuttunut.”
”Juuri näin. On päästy takaisin siihen.”

Olen huomannut ihmisten turhautumisen striimauspalveluita kohtaan. Turhautumisen syitä ovat mm. striimausjättien kiistanalainen maine, esim. Spotifyn, musiikintekijöiden kehnot striimauspalkkiot ja artistin toimijuuden puuttuminen. Striimauspalveluiden avulla uuden musiikin löytäminen voi olla nopeampaa ja helpompaa, mutta liiallinen tarjonta sekä algoritmit muokkaavat kuuntelukokemusta myös valtavasti. Striimauspalvelut toimivat toisinaan ihmisille tapana ”esikuunnella” musiikkia ennen levyn ostospäätöstä.
”Silloin kuin itse olin nuori, tuli hommattua paljon musiikkia vain levykannen perusteella, kun ei päässyt kuuntelemaan ennakkoon. Ymmärrän nuorison kohdalla, ettei jokaista levyä voi ostaa. Ostettavan levyn täytyy olla tärkeä levy itselle. Olen huomannut nuorison levyvalinnoissa, että uudempien artistien levyt ja myös nuorisolle klassikoiksi muodostuneet levyt kelpaavat, kuten esimerkiksi Radiohead.”
Jatkamme puhumaan kaupan asiakkaista. Johannes avaa asiakkaiden ikähaarukkaa ja kulutustottumuksia seuraavasti: 
”Kyllä sanoisin, että ihan kaikenikäisiä käy täällä tasapuolisesti. On ihanaa, että nuorisokin keräilee vinyylejä, mutta vinyylien lisäksi myös käytetyt CD:t käyvät heille hyvin kaupaksi. Ei minullakaan siinä iässä, kun ottaa huomioon uusien CD-levyjen hinnan euroissa 90-luvulla, niin suunnilleen 30 euroa oli yksi uusi CD. Ei niitä kauhean montaa ollut varaa ostaa.”
8-raidan arkeen kuuluu myös kansainvälisten artistien ja bändien ennakkokuuntelutilaisuudet. Tilaisuudet toimivat yhteisöllisinä hetkinä, jolloin pääsee kuuntelemaan tulevia albumeita ennakkoon yhdessä.
”Esimerkiksi on kuunneltu Mitskiä, Fontaines D.C.:tä ja vastaavia, jotka ovat vetäneet ihan hyvin porukkaa. Myös Taylor Swift vetää aina kaupan täyteen. On toki ollut myös Nick Cavea, eli on kaikenikäisille jotakin. Se on kuitenkin aina mukavaa saada porukkaa levykaupoille, eikä tällöinkään ole välttämättä tarkoitus edes ostaa sitä levyä. Vaan että pääsee osallistumaan siihen suosikkiartistin tapahtumaan ja jos ikinä tarvitseekaan sen levyn, niin tietää minne tulla. Tulevaisuudessa meillä on esimerkiksi juuri Mitskin ja Gorillazin kuuntelutilaisuudet tulossa.”

Haastattelun lopuksi kysyn vielä Johanssonin omasta musiikkimausta sekä levymieltymyksistä.
”Mikä on täydellinen albumi kasiraidan taustamusiikiksi?”
”Vaihtelee vähän päivittäin… on mm. lauantailevy, joka on Honest Life – Courtney Marie Andrews. Tuo on sellainen vakio, jos toinen levy loppuu ja miettii, mitä laittaisi seuraavaksi soimaan. Noin 10 vuotta vanha levy.”
”Entä jos pitäisi kuunnella yhtä albumia lopun elämää, niin mikä se olisi?”
”Kyllä ehkä on pakko mennä noihin vanhoihin Niel Youngin levyihin – sieltä varmasti joku. Tai sitten Townes Van Zandt – Live at the Old Quarter, Houston, Texas. Mies ja kitara pienessä pubissa taustaäänineen.”
”Viimeinen kysymys. Mikä mielestäsi on sellainen albumi, joka pitäisi olla jokaisella vinyylilevyjen tai muun fyysisen musiikkiformaatin keräilijöillä?”
”Itselle tuo keräilijä-sana on ollut aika hankala. Kun olen tuhansia ja tuhansia levyjä keräillyt, niin en muista, olisinko ikinä yhtäkään levyä hankkinut keräilymielessä. Levyjä mitä tiedän, tai kaikista ei nyt tiedä, kun ostaa kuuntelemattakin musiikkia, mutta sellaista, mitä tietää kuuntelevansa pitkään, niin se on aina hyvä ostos. Sellainen voisi olla esimerkiksi klassikot kuten Fleetwood Macit tai joku pikku paikallisen bändin albumi, josta vain kaksi ihmistä tietää. Mielestäni tähän kysymykseen paras vastaus on kyllä ne omat suosikit, että ihan sama, mikä on trendikästä juuri milloinkin. Jos jostain tykkää, niin sillä mennään. On totta myös, että joku ei välttämättä osta jotain tiettyä levyä, jos ei ole kyseessä jokin ”limited edition”-painos tai väripainos. Kaikki tekee sen omalla tavallaan, mutta se itse musiikki on kuitenkin se tärkein asia. Esimerkiksi joku ei pystyisi kuunnella tuota Townesin levyä ollenkaan taustaäänien takia, mutta minulle se on osa sitä.”

Suuret kiitokset vielä Johanssonille kaupan historian avaamisesta sekä mukavasta haastattelusta. Jos Efektin lukijalle 8-raita on vielä tuntematon, niin piipahda ihmeessä opiskelun ohella Yliopistonkadulla käymään ja löydä tuleva lempialbumisi kuleksimasta.