Herkkä kuin lasipallo

En pessyt pyykkejä – rikos. En urheillut tänään – rikos. En suorittanut jokaista tehtävää to do -listalta – rikos. Nukuin liian vähän – rikos. Asuntoni on kaaos – rikos. Olen sisällä, vaikka ulkona on hieno sää – rikos. Söin taas einesruokaa – rikos. Rikos, rikos, rikos, rikos, rikos. Päässä pyörii jatkuvasti lista rikoksia ja epäonnistumisia omassa elämässäni. Miksen osaa elää elämääni laillisuuden rajoissa, niin kuin kaikki muut? Miksi pienimmätkin asiat tavallisen arjen keskellä tuntuvat niin ylitsepääsemättömän vaikeilta? 

Koska olen tehnyt rikoksia, rankaisen itseäni niiden mukaisesti. Seuraavalle päivälle laitan ainakin kymmenen kertaa enemmän tehtävää ja vielä tämänkin päivän tekemättömät asiat, jotta illalla olisin onneni kukkuloilla ja oloni olisi kevyt kuin perhonen. Mutta ei, ei se niin mene. Tuntuu, kuin tekisin rikoksia yhä enemmän ja enemmän päivä toisensa jälkeen, enkä enää saa kiinni valtavaa rikoksistani muodostunutta lumipalloa, joka kierii alas mäkeä vauhdin vain kiihtyessä ja samalla omien voimieni huvetessa. Lopulta edessäni on kieleke, jonka pohjalla odottaa romahdus. Uhmaan kuitenkin kohtaloa ja hyppään lumipallon perässä yli kielekkeen.

Sitten putoan. Ja putoan, ja putoan. Ylhäällä kielekkeellä minua alas katsoo se selvä järki, joka jäi jo ajat sitten juoksusta jälkeen. Kaikki tärkeät asiat alkavat luisumaan sormieni läpi ja putoan syvemmälle ja syvemmälle kuiluun.

Kunnes pysähdyn. Enää en jaksa. Tämä on nyt se suurin rangaistus kaikista: jaksamattomuus. Enää en jaksa välittää kaikista niistä tekemättömistä asioista ja siitä tyhmästä lumipallosta, joka minut tänne pohjalle alun alkujaan sai. Miksi ne kaikki pienet arkiset asiat tuntuivat niin suurilta epäonnistumisilta? Joltain niin syntiseltä ja rikolliselta, että olen muuttanut mieleni rangaistuslaitokseksi.

Kuilun pohjalla on aikaa miettiä. Päässäni hierarkia menee seuraavanlaisesti: Ensimmäisenä  tehtävät, joita yhteiskunta odottaa minulta, toiseksi tehtävät, joita minä odotan itseltäni ja kolmantena tehtävät, jotka luulen tarpeellisiksi, koska sosiaalinen media uskottelee minulle niin. Ja sitten ehkä viidennellätoista sijalla myötätunto itseä ja omia voimavaroja kohtaan. Ajattelen siis, että pian nousen täältä pohjalta, jotta pääsen tekemään kaikki ne tekemättömät tehtävät. Mutta väsymys jatkuu, ja alkaa vaikuttaa siltä, että asioiden täytyy muuttua päästäkseni pohjalta ylös.

Mikä tässä todellisuudessa oli se rikos? Kaikki ne tekemättömät tehtävät, joiden perässä juoksin kuilun pohjalle vai kaikki se energia, jota itseltäni vaadin viimeiseen asti? No, sen pallon perässä juossut minä olisi sanonut, että ne tehtävät ja se helvetin lumipallo. Mutta kuilua takaisin kiipeävä minä sanoo, että suurin rikos kaikista oli omien voimavarojen sivuuttaminen. 

Jotta kuilua pääsee kipuamaan ylös, pitää hierarkia pään sisällä järjestää uudelleen ja tärkeimmäksi laittaa omat voimavarat. Moni varmasti ajattelee, että täältä pohjalta minä suoritan itseni ylös! Sillä ajatuksella ei kuitenkaan pitkälle pääse. Saatat päästä lähelle kielekkeen reunaa, kenties sen päälle asti, mutta voin luvata, että suorituskeskeisessä elämässä putoat pian takaisin pohjalle. Ja kovempaa. 

Pohjalta kipuaminen on kaikille erilaista, enkä siksi aio lähteä neuvomaan, kuinka se tulisi tehdä. Mutta yhden asian tiedän: ajatusmaailmaa pitää muuttaa. Se ei kuitenkaan saa olla yksi suoritus muiden joukossa. En tarkoita suorittamisen heittämistä romukoppaan. Toivon kuitenkin, että jokainen osaa olla itselleen lempeä myös suorittaessaan. Suorittamisen ei aina tarvitse olla parasta laatua. Se voi olla myös ihan tavallista elämää. Ja kyllä, sellaista jossa myös epäonnistumiset ovat sallittuja. 

Yhdysvaltalainen kirjailija Jennifer Lynn Bares muisteli Twitterissä (2020) haastatteluaan kirjailija Nora Robertsin kanssa. Roberts kuvaili, kuinka hänen elämänsä koostuu erilaisista palloista. Osa palloista on muovisia, jotka tipahtaessaan ponnahtavat takaisin. Toisen pallot ovat taas lasisia, jotka rikkoutuvat pudotessaan. Robertsin mukaan pitää tietää, mitkä näistä elämän palloista ovat lasisia ja mitkä muovisia. Muovisen pallon saa ja se pitääkin pudottaa, jotta lasiset pysyvät ehjinä. Arvosta siis jaksamistasi kuin se olisi lasipallo – sitä on vaikeaa korjata, kun se on särkynyt..