Ateneumin luurangot

Ateneumin taidemuseossa 26.1.2025 asti auki oleva Gothic Modern -näyttely esittelee 1800- ja 1900-lukujen taidetta sekä 1500-luvun goottilaista keskieurooppalaista taidetta vieretysten. Teokset asetetaan ikään kuin dialogiin ja näytetään, kuinka keskieurooppalainen keskiaikainen taide on vaikuttanut eurooppalaiseen moderniin taiteeseen. Eri aikojen teokset on asetettu rinnakkain niin, että katsoja pääsee hyvin havaitsemaan, kuinka vanhemmasta taiteesta on modernilla ajalla otettu vaikutteita. 


Päällimmäinen tunteeni näyttelystä oli valtava ällistyneisyys. Olin jopa hieman hämmentynyt siitä, kuinka hyvä teoskattaus näyttelyssä oli. Tiesin, että Ateneumilla on Suomen museoista eniten tai ainakin lähes eniten resursseja pyytää ulkomaisilta museoilta teoksia lainaan. Ulkomainen taiteilijakattaus silti ylitti odotukseni.  Näyttelyssä oli esillä esimerkiksi Edvard Munchin monia hienoja maalauksia, kuten teos Silmästä silmään, joka on ajoitettu vuosiin 1899-1900. Itävaltalaistaitelija Arnold Böckliniltä oli myös teoksia näytillä, esimerkiksi omakuva vuodelta 1872, jossa kuolema soittaa viulua ja jota on aivan syystäkin käytetty näyttelyn markkinoinnissa. Teos voikin olla monelle tuttu esimerkiksi TikTokista, jossa se on innoittanut useita meemejä. Se on todella vaikuttava teos paikan päällä koettuna. Myös saksalaistaiteilija Käthe Kollwitzilta oli nähtävillä grafiikanlehtiä, jotka tekivät itseeni suuren vaikutuksen. Oli myös äärimmäisen hienoa nähdä pohjoiseen renessanssiin kuuluneen Albrecht Dürerin taidegrafiikkaa. Teoksia katsellessani olin aivan haltioitunut, kun mietin. että edessäni oleva taideteos on satoja vuosia vanha, jopa 1500-1600-luvulta. Ehkä kuitenkin kirsikka kakun päällä oli Vincent van Goghin maalaus Pääkallo ja palava tupakka vuodelta 1885-86. Oli aivan mieletöntä päästä näkemään tämä teos enkä ollut uskoa, että Ateneum oli sen oikeasti saanut lainaan. 


Kotimaisista taiteilijoista etenkin symbolistit Akseli Gallen-Kallela ja Hugo Simberg olivat vahvasti edustettuna. Tämä ei itseäni haitannut ollenkaan, sillä he kuuluvat omiin suosikkitaiteilijoihini suomalaisen taiteen kentällä. Etenkin molempien taidegrafiikka oli mielestäni todella hienoa, ja Simbergin vesiväri- ja guassityöt, jotka kuvaavat kuolemaa, ovat ihan must-see-kamaa. Myös Kullervon kirous ja Haavoittunut enkeli olivat todella hienoja. Helene Schjerfbeckin omakuvat tekivät minuun myös ison vaikutuksen. Voisin intoilla näytillä olleista teoksista ja taiteilijoista vaikka kuinka kauan, mutta sitä ei kukaan jaksa lukea ja ajatuskin niin pitkän listan kirjoittamisesta saa ranteeni sattumaan. 


Näyttelyä kiertäessäni haukoin vain henkeä, kun salista toiseen kävellessäni vastaan tuli ikoninen taideteos ikonisen taideteoksen perään. Oli hienoa, että näytteille oli laitettu taidegrafiikan tekoon käytettyjä painolaattoja, sillä ne antoivat paremman kuvan siitä, miten teokset on tehty. Tuntuu hieman typerältä vain hehkuttaa näyttelyä, mutta niin suuren vaikutuksen se minuun teki, että pakko on. Olen kiinnostunut taidegrafiikasta ja kaikenlaisten synkempien asioiden kuvaamisesta kuvataiteessa, joten aihealue osui ja upposi minuun täydellisesti. Mitään suurta kritisoitavaa en näyttelystä löydä. 


Kaikkea en tietenkään tässä viitsi näyttelystä paljastaa, sillä haluan sinun menevän katsomaan, mitä näyttely pitää sisällään. Kenelle sitten tätä näyttelyä suosittelisin? Totta kai jokaiselle kuvataiteen ja kulttuurin ystävälle. Erityisesti jokaiselle, joka pitää synkempien teemojen kuvaamisesta taiteessa. Mitään ei mielestäni tarvitse tietää aihealueesta tai käsitellyistä aikakausista ennestään, sillä näyttely on pelkän tunnelmansa puolesta kokemisen arvoinen. Joten jos olet synnynnäinen synkistelijä, kalmantanssien karkeloija tai jos muuten vain mielesi tekee jotain makaaberia suosittelen lämpimästi, että otat suunnan kohti Ateneumia, sillä näyttely todellakin on kokemisen arvoinen!