Musiikkia, jota kuunnellaan yöllä

Otso Pänttönen & Ville Kivelä

Istuimme Efektin päätoimittajien ominaisuudessa yhtenä synkkänä lauantai-iltana YO-kylän sydämessä, osoitteessa Left Hand Path 6, Katariinan hautausmaan välittömässä läheisyydessä. Maistelimme punaviiniä. Joimme sitä. Ajatuksia goottilaisesta mielenmaisemasta alkoi syntyä mielessämme. Päätimme ikuistaa niistä lukijalle osan.
 
V: ”Gootti ei itsessään varmastikaan ole trendikästä. koska se on ns. alalaji sekä taidehistoriassa että populäärikulttuurissa…”
O: ”Nykyään on semmonen Y2K-tyyli menossa, jossa androgyynisyys korostuu jollain tapaa pukeutumisessa, ja siinä on tiettyä goottilaisuutta mukana kyllä…”
V: ”Joo on kyllä. Ja musiikin kautta se gootti myös ilmenee. On tää ns. ”purkkagootti”, jonka edustajana Avril Lavignen voisi nähdä aika selkeästi. Ja esim kirjallisuudessa meillä on Sofi Oksanen, joka on sitten ulkoapäin ja tyyliltään hyvinkin goottilaishenkinen. Suora trendi ei ehkä selkeästi, mutta trendien vivahde kyllä.”
O: ”Miten itse ymmärrän gootin ja goottilaisen tyylin, tulee ensin kasarinostalgian kautta. Esim. Boy Harsher, täyttä goottikamaa! Jossain Sideways-festareilla pimeässä hallissa coveroidaan Wicked gamea…”

O siemaisee hieman viiniä ja ihmettelee… V myhäilee hieman ja tumman vihreät verhot roikkuivat ympärillä. Ilmassa roikkui jollaintapaa harras tunnelma.

V: ”Se ”unhappiness” tietyllä tavalla sulkee pois sitä trendikkyyttä gootista… Tai gootissa on kirkkautta värielementteinä mukana, mutta tunnelmassa ei ole.”
O: “Mutta sitten toisaalta sellaisessa “pehmoilussa” on myös mukana goottia. Artistina jossain Pehmoainossa esim. mukana sellaista tiettyä synkistelyä ja mystiikkaa…”
V: ”Melankolia yhdistävänä tekijänä… Ja siis Type O Negativea voisi sanoa äärigootiksi musiikissa, ”vampyyrigoottia” – joka ei ole Twilighttia vaan klassisempaa vampyyrimenoa – jossa on perinteisempää vanhemman ajan tyylistä käsitystä. Ja tietenkin Misfitsin lavateatraalisuus, skull-meikit ja estetiikka. ”
 
Boy Harsher lämmittää ja inspiroi tunnelmaa kaiuttimista, ja meidän keskustelumme eteni ajatusvirran omaisesti. Selkeästi molemmilla on kosketusta goottilaiseen maailmaan.
 
V: ”Ensimmäinen kosketus goottiin oli Anne Ricen kirjan pohjalta tehty Interview with a vampire – elokuva. Se vaikutti minuun esteettisesti hyvin paljon… 1800-luku, romantiikka ja silkkipaitojen röyhelöt ja muut…”
O: “Tuntuu, että minulle “gootin” sanoitti ensimmäisenä varmaan South Park, missä esiintyvät ne muutamat kalpeanaamaiset ja meikatut goottihahmot. Sitä ennen oli tietysti eskarissa ja alakoulussa nähnyt 2000-luvulla jotain NIN-videoita ja juuri jotain Avril Lavigne/Tokyo Hotel-kamaa, mutta koomisesti South Park sanoitti minulle, että mitä on “gootti”…”

Pohdimme 90-luvun vaikutusta goottilaisuuden perinteeseen nykypäivänä. Monessa kohdassa maailma alkoi näyttäytyä niin, että goottilainen estetiikka vaikuttaa monessa asiassa tunnelmaltaan taustalla. Ajan kuluminen tuntui seesteiseltä ja ulkona oli paljon varjoja.
 
O: ”Joy Division oli minulle se, joka avasi ne padon portit. Olin aina kuullut, että Joy Division on joku maailman paras bändi ja pakkohan se oli lukiossa itsekin tämä todeta. Sen jälkeen post-punk ja musiikin kolkkous alkoi kiinnostaa. Yömusiikkia…”
V: ”Joo… Joy Division on hyvä esimerkki siitä, kuinka goottilaisuus ei näy päällepäin, mutta se estetiikka löytyy henkiseltä tasolta, että voit pitää verkkareita ja poolopaitoja tyyliin… Mutta, se gootti asuu sinun mielen syövereissä.”
O: ”Joo, just näin. Kaveri sanoi kerran heittona, että oikeat black metal-tyypit on mustia sisältä ja se kuvaa minun mielestäni hyvin myös goottia. Synkkyyden ei tarvitse olla näkyvillä”
 
Tässä kohdassa tunnelma keveni hetkeksi, ja jopa naurahdimme ääneen ja vielä yhteen ääneen. Black Sabbath-yhtyeen, Black Sabbath-albumin kansikuvan mystinen hahmo tuijotti meitä taustalla syysmaisemassaan.
 
V: ”Rinnastan henkisen goottilaisuuden suoraan goottilaiseen taiteeseen taidehistorian kautta tunteena… Goottilaisessa taiteessa oli ja on edelleenkin tärkeä pointti se, että ne gargoilit ja muut veistettiin yksilöllisesti, jotta tekijän sielu näkyy niissä, yksilöllisyys… Että kun goottilaista taidetta katsoo, se kuulostaa Type O Negativelta, mutta kun sitä tuijottaa ja haluaa ymmärtää, alkaa tuntea Joy Divisionin henkisyyden.”
O: ”Itse miellän goottilaisuuden juuri ensisijaisesti musiikin kautta. Sellaisen musiikin, mitä kuuluu kuunnella yöllä.”

Jostain ulkoa kuului outoja ääniä, jotka muistuttivat meitä, että olimme sittenkin ihmisten keskellä, vaikka tunnelma oli toinen. In The Shadow of The Valley of Death jne…
 
V: “Musiikkia, jota kuunnellaan yöllä.”
O: “Juuri niin, se tummanpuhuvuus ja kolkkous luo sen tunteen jostain syvemmästä pahuudesta.”
V: “Juu, ja se kaikki mitä Misfits on minulle teininä antanut, vaikuttaa edelleen siinä miten ajattelen kaikesta ja miltä ensinnäkin näytän ulkoisesti.”
O: “Itsekin kun lapsena 2000-luvun puolivälissä on nähnyt esim. jotain Marilyn Mansonin kuvastoa, niin se on ollut vähän ikävää ja synkkää ja kiellettyä… Mutta silti jotenkin kiinnostavaa. Myöhemmin juuri tämä tabu-aspekti yleisesti on ollut juuri se mikä sitten vetää tiettyyn musiikkiin ja elokuviin yms.”
O: ”Ja, se yleinen ”kielletty” fiilis on vahva ja houkutteleva.”
 
Viinilasit alkoivat olla tyhjiä. Jokin symboliikka tuntui. Aivan kuin olisimme juoneet jonkin elävän mieltä itseemme.
 
V: ”Usein se estetiikka vie mukanaan ja siitä voi oppia. Marilyn Manson on opettanut minulle miltä tuntuu olla ”gay-minded” heteroiden joukossa ja selviytymään erilaisena. Niin synkkä kuin gootin tunnelma onkin, niin juuri tällaisten yhteyksien kautta siitä on muodostunut minun ”happy place”.”
O: “Juuri tuo “happy place”-idea onkin minusta mielenkiintoinen. Goottilainen maailma auttaa tietyllä tavalla ymmärtämään itseä ja tietynlaisia teemoja. Joku tuhon maalailu, synkkyys ja muu ikävä on näyttämöllä tarkasteltavana, ei verhon takana piilossa. Tähän myös mielestäni liittyy se, miksi goottiin yhdistetään ja yhdistyy useasti queeriys ja seksuaalisuuden tutkiminen. Nämä asiat saavat arvoa goottilaisuudessa.”
V: ”Goottilaisuushan yhdistetään synkeän meiningin takia satanismeihin ja muihin tällaisiin, mutta minun päässäni se on erittäin suuri osa myös vähemmistön edustusta ja puolustusta samaan aikaa… Erilaisuuden ja outouden juhlaa!”
O: “…ja sieltähän “moderni gootti” tuleekin, 80-luvun post-punkista ja muusta tuon ajan outouttavasta vastakulttuurista. Vaihtoehto ja vastaus jollekin.”
V: ”Eli 80-luvun queer-termin merkityksessä se oli vielä erittäin outoa.”
O: ”Niin just… Voisiko jopa sanoa, että se oli epätrendikästä… Mutta goottilainen estetiikka ja elementit kyllä yleisesti itsellekin tärkeitä, olivat ne trendikkäitä tai ei”
V: ”Goottilaisuudessa ja goottilaisessa musiikissa on TURVAA! Se ymmärtää sinua!”