Kuvat elokuvasta Ja oikeutta kaikille (1979)

Näyttelemisen 10 täydellistä sekuntia
ylianalysoinut Verneri Jauhiainen

Norman Jewison ohjasi vuonna 1979 elokuvan nimeltä Ja oikeutta kaikille (…And Justice for All, USA) joka on päätön sotku. Se kertoo Arthur Kirkland-nimisestä asianajajasta (Al Pacino), joka saa työkseen oikeudessa puolustaa läpimätää tuomaria, jota myös hän inhoaa. Elokuvassa tapahtuu todella painavia asioita. Ihmiset kuolevat ja kokevat äärimmäistä väkivaltaa, ja elokuvassa esitetään suunnatonta kärsimystä. Toisaalta samassa elokuvassa on kohtauksia, joissa Jeffrey Tambor heittelee lautasia ja sheivaa päänsä, koska on “sekaisin“, ja Jack Warden ajaa helikopterilla, kunnes polttoaine loppuu. Kuulostaa oikeastaan aika mehukkaalta, kun kirjoitan sen näin, mutta pointti on se, että tästä elokuvasta tulee katsomisen arvoinen sen huipputyydyttävän loppuratkaisun ansiosta. Siinä Al Pacino huutaa: “My client, the Honorable Henry T. Fleming, should go right to fuckin’ jail!” Tekstinä tässä ei ole oikeastaan mitään uutta tai jännittävää, mutta Pacinon tapa replikoida tämä lause on se, mikä tekee sitä niin hienon.

Tämän hetken tyydyttävyyden taustalla on paljon pieniä asioita. Emme voi tietenkään unohtaa koko elokuvan kontekstia, sillä tämä lause saadaan vasta elokuvan viime metreillä. Keskeistä on siis se, mitä olemme oppineet kyseisestä John Forsythen näyttelemästä Henry T. Fleming -hahmosta elokuvan aikana. Katsoja on saanut kaikki tarpeelliset syyt inhota tätä hahmoa jo elokuvan alkupuolelta asti, ja kun tämä saa kuulla kunniansa, on se yleisölle todella nautinnollinen kokemus. Väittäisin kuitenkin, että Pacinon näytteleminen tässä kohtauksessa on tyydyttävää katsottavaa jo ilmankin kontekstia. Esimerkiksi en itse ollut kuullutkaan tästä elokuvasta ennen kuin näin tämän kyseisen kohtauksen meemissä, jota tuli katsottua useampaan kertaan.

Tämä Pacinon “täydellinen toimitus“ (enkä nyt tarkoita Efektin toimitusta) voidaan purkaa eri osiin, joista ensimmäinen on teksti. Tekstiä on mahdoton tässä tapauksessa purkaa ilman kontekstia. Lause siis kuuluu kirjoitettuna näin: “My client, the Honorable Henry T. Fleming, should go right to fuckin’ jail!“. Sanat “my client“ kertovat Pacinon hahmon suhteesta tähän Fleming -hahmoon. Kohta “the Honorable Henry T. Fleming“ on elokuvallisen virkkeen kannalta tärkeä tarkennus. Se alleviivaa Henry T. Flemingin vaikutusvaltaa ja nimekkyyttä elokuvan maailmassa. Kyseessä on siis nimi, joka on oikeussalille jo kovin tuttu tässä vaiheessa. Virkkeen kolmas osa eli “should go right to fuckin’ jail!“ kertoo, mitä tämä hahmo Pacinon näyttelemän Arthur Kirklandin mukaan ansaitsee. Huomioitavaa on myös voimasana “fuckin’“ käyttö, joka kertoo lauseen purkausmaisesta luonteesta.

Toinen elementti, jota tästä Pacinon näyttelemisestä voidaan tutkia, on ääni ja rytmi. Tutkitaan niitä yhdessä, sillä ne muodostavat erottamattoman yhdistelmän. Koko vuorosana on huudettu lopulta aika samalla äänenpainolla, mutta sen rytmitys on se, mikä tekee siitä vaikuttavan. Sanat “my client“ tulevat yhtenä huutona, kuin ne olisivat yksi sana. Tämä johtuu ehkä siitä, että ne muodostavat yhden merkityksen. Sen jälkeen on pieni tauko. Sitten hän huutaa “the Honourable Henry T. Fleming“, tämä tulee melko suorana huutona, mutta jokaista sanaa on painotettu erikseen. “The Honourable“ painotetaan, jotta yleisö muistaa syytetyn olevan tuomarin virassa. Sen jälkeen hänen nimensä jokainen osa saa oman painotuksensa. Tämäkin toimii tehokeinona.

Mielenkiintoisin rytmityksen ja äänenvoimakkuuden yhdistelmä on kuitenkin repliikin viimeisessä osassa “should go right to fuckin’ jail“. Se tulee jälleen sekunnin murto-osan mittaisen tauon jälkeen, kun nimi Fleming on huudettu. Sanat “should go“ ovat ehkä ainoat koko lauseen aikana, kun Pacinon äänenvoimakkuus hieman laskee. Hän myös lausuu nämä nopeasti toisin kuin repliikin loppuosan, jossa hän venyttää jokaista sanaa paitsi “to“. Tässä kohtaa siis sanat “right“, “fuckin’“ ja “jail“ ovat hieman venytettyjä. Mielenkiintoista on myös kuinka hän painottaa k-äännettä sanassa fuckin’. Ikään kuin sana tekisi äkkijarrutuksen puolessa välissä, ennen kuin se jatketaan loppuun. Pacinon lausumista vastaava kirjoitusasu voisi olla vaikka “fuck-kin“. Myös sanan “jail“ venytys on huomiotaherättävin kaikista ja sen voisi kirjoittaa muotoon “jaaail“. 

Kolmas analysoitava kohde on kehonkieli. Se, miten Pacino elehtii sanoessaan tämän kaiken. Se, mikä tässä kohtauksessa ensimmäisenä kiinnittää huomion, on etusormi. Aloittaessaan juuri tämän lauseen Pacino nostaa sormensa osoittamaan siihen suuntaan, jossa ilmeisesti hänen asiakkaansa istuu. Tämä sormi pysyy pystyssä koko virkkeen ajan ja sillä tärkeä tehtävä. Sen avulla Pacino näyttää rytmittävän näyttelemistään kuin kapellimestari orkesteria. Hänen puheensa kiihtyessä myös hänen etusormensa, ja samalla kätensä, liike kiihtyy. Se toimii tämän tunteiden vuoristoradan sykemittarina, joka kertoo, kun kuohuu. Pacinon huuto ja etusormi ovat tässä kohtauksessa kuin musiikki ja tanssi, molemmat täydentävät toisiaan. Kiinnostava huomio käden liikkeistä on myös se, että osoituksen suunta muuttuu sekunniksi kun Pacino huutaa sanan “fuckin“, mikä kuvastaa eräänlaisia kontrollin menettämistä. Hän tuo oikeussaliin energiaa, tunnetta ja termejä, jotka eivät sinne sovi.

Myös Pacinon kasvot kertovat tarinaa omalta osaltaan. Hänen väsyneistä ja kalpeista, lähes sairaalloisista kasvoistaan ja selvästi erottuvista, tummista silmäpusseistaan välittyy asian paino ja kuinka hän on joutunut sen kanssa painimaan monta päivää ja yötä. Suurimmaksi osaksi tätä repliikkiä lausuessaan hän tuijottaa sormensa osoittamaan suuntaan eli Flemingiin kuin hän operoisi putkinäöllä. Hänellä on katse naulittuna syytettyyn “limanuljaskaan“, kuten Flemingiä myöhemmin elokuvassa kuvaillaan. Tämäkään ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista. Sanojen “client“ ja “the Honourable“ välissä Pacino katsoo ympäri huonetta. Hän varmistaa, että kaikki kuuntelevat, sillä luvassa on jotain merkittävää. Tämän jälkeen hän naulitsee katseensa takaisin Flemingin suuntaan keskittyäkseen siihen, mitä on tullut tekemään. Tämän jälkeen tapahtuu vain yksi lipsahdus eri suuntaan, jälleen sanan “fuckin“ kohdalla. Nyt hän katseensa on hurjistunut, mutta kuten etusormi, myös katse palaa tämän kontrollin menetyksen jälkeen Flemingiin sanaa “jail“ varten, joka on viimeinen naula arkussa.

Tämän pienen ja yksinkertaisen elokuvallisen hetken luominen koostuu hyvin monesta pienestä tekijästä. Eikä tässä ollut lueteltuna kaikkea. Pacinon näytteleminen on vain yksi osa tästä kohdasta. En esimerkiksi koskenut tässä analyysissä elokuvatekniikkaan millään tavalla, vaikka leikkauksesta ja kuvakoosta voi tietysti lukea rivien välistä. 

Tämä Ja oikeutta kaikille -elokuvan ratkaiseva kohtaus on esiintymisen ylitys. Pacinon ammattitaito tekee näyttelemisestä millintarkkaa salatiedettä. Kun hän huutaa, se saa katsojan puolelleen. Lausuminen, joka saa katsojan nostamaan keskisormensa pystyyn ja nauramaan “haista sinä Henry pitkä paska!“. Lausuminen, joka saa yleisön huutamaan mukana. Lausuminen, joka on voimakas vapauttava voima. Kuin se räjäyttäisi padon ja päästäisi veden virtaamaan vapaana. Kaikki tämä, koska Al Pacino lausuu vuorosanansa täydellisesti.